Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata?
Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton.

Tälläkertaa kohteena oli mustekala.

Jos olisin tiennyt kuinka töisevä tämä olisi,
en olisi ehkä edes aloittanut.
Tai olisin valinnut paksumman langan.
Tämä mustekala meinasi monta kertaa jäädä kesken.
Pään virkkaus oli ihan kivaa,
joskin yksitoikkoista.
Mutta lonkeroiden virkkaaminen vasta yksitoikkoista olikin!
Onneksi kuitenkin virkkasin loppuun

-onhan tämä nyt aika suloinen.


Etenkin lastenhuoneiden sisustuksessa on nyt näkynyt 
tämänmoisia mustekaloja,
ne olivatkin mallina tähän.
Muuta ohjetta minulla ei ollut,
summamutikassa, silmämääräisesti virkkasin.

Tavaroiden taikamaailman Johannalla on instassa meneillään
#hyvinpyyhkiikal.
Se oli tarpeeksi hyvä syy tehdä itse tiskirättejä.
Tai keittiöluutu, millä nimellä näitä nyt haluaakaan kutsua.
Olen ollut sitä mieltä, etten jaksa käyttää aikaani
T I S K I R Ä T T I I N
-kun ajan voi käyttää muuhunkin.
Mutta niinpäs vain huomasin virkkaavani näitä.
Nyt kun nämä ovat käyttössä,
voisin tehdä vielä lisää!
Arjen luksusta! 


Kesän kuulumisia



Sukan uusi elämä.
Joutsen.
Sekä hernepussi-Herkko.


Vauvalahjaksi virkkasin 
tärkeälle ystävän vauvalle nallehelistimen.
Silikonihelmiä on kiva pureskella, 
sitten kun hampaita alkaa tulla.



Löydettiin kodin lähettyviltä valkovuokkoja,
joista valmistettiin kortteja.

En musitanutkaan,
kuinka kivaa puuhaa tämä on.

Lapsena tykkäsin kerätä kukkia,
kuivattaa painon alla,
ja kiinnittää vihkoseen kontaktimuovin alle -
Ikäänkuin kirjaksi.
Päivämäärä laitettiin kukkasen alle,
seuraavana vuonna tarkkailin,  
kukkiiko sama kukka samaan aikaan.

Muistin tämän,
kun huomasin omien lasteni tekevän samoin.

Metsäretkellä kerättiin mustikan varpuja,
joista tehtiin kranssi.




Meidän suloinen kesäpoika
tarvitsi kesävaatteita.
Joten ompelin.
Paitoja, housuja, t-paitoja, uikkarit..
mitä nyt pieni ihminen tarvitseekaan kesällä.
Nyt on kesälaukku pakattuna,
ja kovalla käytöllä ollut.


Kyllä pienet kasvaa nopeasti.
Juuri huomasin,
että saisi alkaa suunnitella isompaa vaatekokoa.


Ompelin myös 
tyttärille kesävaatteita.




Sekä itselleni.


Kesän reimua jokaisen mieleen!❤

Neulepaidat


Olen ylittänyt itseni! JES.
Elin pitkään ajatuksella,
ettei minun kapasiteettiini riitä 
suuremman neuleen neulomiseen.
En ole jaksanut edes yrittää.
Olen neulonut pääsääntöisesti vain 
sukkia, lapasia, lakkeja..
sellaisia nopeita neuleita. 

Otin haasteeksi neulepaidan.
Aloitin pienestä.
Vauvan kokoisesta.
Onnistuin! 
Ja kohta huomasin..


neulovani taaperolle. Sekin onnistui!


Ja lopulta uskaltauduin isompaan kokoon.

Se riemun tunne, 
kun tämä 140 kokoinen neulepaita valmistui.
Ja, kun tytären hymyn läpi paistoi tyytyväisyys,
hyväksyntä; kelpaa! oli äidillä onnistumisen tunne valtava!
Tämä meidän "valikoiden vaatteita käyttävä" lapsonen 
on käyttänyt tätä neuletta p a l j o n. 
Se on paras kiitos, 
jonka näistä voi saada. :)




Tästä minulla tuli mieleen vanha sanonta:

"Älä koskaan luovuta,
vaan taistele ja voita."

Rohkaisenkin kaikkia kokeilemaan.
Luovuttamatta.


Ihania päiviä, nautitaan auringosta!


(Näiden neuleiden valmistumisesta alakaa olla jo vuosia aikaa, halusin ne kuitenki tallentaa itselleni talteen. Juuri tuon itsensä haastamisen vuoksi.)

Hempeän prinsessamaista


Mistä on pienet prinsessat tehty?
Röyhelöistä, pitseistä,
kukan tuoksusta, kimalteesta.
Niistä on pienet prinsessat tehty.

Huovasta tehdyt nallenaamarit ja
kahvipussikruunut toimivat jokapäiväisissä tyttöjen leikeissä. Ja ompas siellä ollut toisinaan myös yksi prinssikin leikeissä mukana. ☺️


Neuloin tyttärelle tämän ihanan puuvillaneuleen.
Tämä on oma kyhäelmä näteistä palmikoista, 
joita yhdistelin. Tämä kuuluu myös kategoriaan: kokeillaan mitä tulee, kesken työn ajatus saattaa muuttua lennosta. Joten kaavoja ja sen kummemmin ohjeita tähän ei ollut.
Mutta ihastuttava lopputulos, omasta ja tyttären mielestä. 
Kovalla käytöllä..
kunnes laitoin pesuun. Äh! 
Noudatin kyllä lankojen pesuohjetta,
 ja kuivatin tasona,
silti tämä ”lömpähti” 
ja pahasti. Voi harrmi!
Ymmärrykseni kasvoi;
Nyt tiiän miksi joku pesee langat ennen neulomista!


Nno, nyt tämä neule on uudelleen puikoilla.
Vielä en tiiä millainen tästä tulee,
ainakin vähän erilainen.☺️




Ah kesä! ja kärpäset 😎
Kesäloma. Koululaisten sellainen.
Mies tekee pitkää työpäivää.
Siinäpä selitystä kerrakseen miksi tämän päivittäminen
aina venähtää 😄 
En halua tästä ottaa itselleni paineita,
koska tämä on itselleni mielekästä,
ja sellaisena haluan tämän pitää. 💗
Eli päivittelen,
kun siltä tuntuu.
Ennen kaikkea;
Nautitaan kesästä!🌸
 


Ihanaa kesän jatkoa!💗


Ihana talvi ja Violapeitto


Oi, että mitä ihania päiviä nyt on ollut!
Talvi on kyllä lumoavaa aikaa.
Juuri nämä Pakkaspäivät.
Pilkistelevä aurinko.
Lumipeitto.
HuurreHerran huurruttamat kuurankukat.
Pimeät illat.
Säihkyvä tähtitaivas.
Kynttilät.

Viime vuonna osallistuin 
Novitan Violapeiton yhteisneulontaan,
joka olikin yhteisVIRKKAUSTA.
Tämä peitto on saanut toimia 
lasten lämmittäjänä päiväunilla.


Paloista ihanin oli mielestäni tämä kukka!


Ja kokonaisuudessaan tämän peiton virkkaus oli
ihan mielekästä puuhaa.
7 veljestä tyttöjen valitsemissa väreissä.
💗



Ihania päiviä sinne!❤

  

Helmikuu

Tähän kuukauteen on mahtunut:

Saamelaisten kansallispäivä.


Runebergin päivä.


Ystävänpäivä.


Sekä meille niin rakkaan
ukon 1-vuotis syntymäpäivä,
ja miehen syntymäpäivä.


Piirtelin kortin synttärilahjaksi.


Virkkaushetkien aikaansaannoksena
valmistui pikkulaukku.


Esikoinen pyysi tekemään kepparille kaavan,
jotta hän voisi sen sitten muuten itse tehdä.
Aluksi en innostunut ajatuksesta,
koska 
en ole heppaihminen, 
enkä siis oikeen edes tiedä miltä hevonen näyttää.
No,
aikansa sitä pyydettyään
-piirtelin jonkinlaista kaavaa.
Summamutikassa,
sormet ja varpaat ristissä,
jotta tämä kaava toimisi.
Tästä kuulette ensi kuussa.😉


Meillä on myös uuden kodin suunnittelu meneillään.
Koska perheemme ei enää mahdu tähän nykyiseen ihanaan kotiin,
täytyy suunnitella suurempi,
joka isompien tilojen tullen on myös toimivampi.

Tässä väripaletti yläkerran aulaan.


Olen myön höyrähtänyt sisustamaan lastenhuoneita.
Viimeisimpänä ompelin jättityynyn.


Korjasin pinon vaatteita.
Reikiä paikkailin,
tai parantelin omaa ompelujälkeä
viimeistellyksi.


Ompelin vanhojen bodyjen päälle uutta;
auton ja vähän juhlallisemman -liivin.


Vanhasta tyynynpäällisestä
-pupu karvaliivin.


Pienelle miehelle ompelin 
uudet henkselihousut.


Tytär vei kaverilleen synttärilahjaksi 
tupsusta tehdyn avaimenperän.


järjestämään yhteisneulontaan.
Tällaiset sukat valmistui.💙


Ja neuloin Adventtisukat 2020 uudelleen,
jotta sain kaikki vihjeen pätkät neulottua.
Annikan suunnittelemat sukat on kyllä 👌

   

Yhtä juhlaa on siis tämä kuukausi ollut.

Ja kevätkin kurkistlee jo nurkan takana..❤



Onnellisena, tyytyväisenä,
ilolla seuraavaan kuukauteen..❤

Virkkaus vei voiton

 Neuloa, vai virkata? Viime aikoina virkkaaminen on vienyt voiton. Tälläkertaa kohteena oli mustekala. Jos olisin tiennyt kuinka töisevä täm...